Näytetään tekstit, joissa on tunniste AdverttiZerZ Online. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste AdverttiZerZ Online. Näytä kaikki tekstit

lauantai 13. joulukuuta 2008

Translaattoriongelmia

Olipas tylsä lauantai aamupäivä. Kokeilin yhdessä TE'ssä jota käytän säännöllisesti yhtä, mielestäni, tosi loistavaa kikkaa. Pieleen meni täysin, mut vipattiin melkein pellolle, virallinen varoitus tuli. Elikkä, kun liitytte uuteen ohjelmaan, minkänlaiseen tahansa, muistakaa lukee TOSsit läpi kunnolla! (Terms Of Service)

Menipä mieli niin synkäksi, että päätin surffailla netissä vähän aikaa rauhoittakseni mieltä. Huomasin siinä samassa, että joku Belgialainen oli käyttänyt Googlen kääntäjää blogissani Hangö Skvaller.

Koska en ole aikaisemmin kyseistä apuohjelmaa käyttänyt, niin ajattelin että; no nyt!

Tässä yksi ote, toisesta blogista jota skriivaan, AdvertiZerZ Online:

Jotta liikenne Keskustelu on hyvä, se olisi paljon aktiivisia jäseniä, valtava määrä sivustoja ja mieluiten 10-15 sek ajastin. Oma syy mieleen ajastimen olevan se, että suuri on yksinkertainen; sivujen latautumista kokonaan, enemmän ihmiset näkevät viestisi. Lisäksi, jos ne lisäävät hyvä downline rakentaja, olen onnellinen.


Jep, jep. Jokainenhan tuon nyt ymmärtää. Pieleen meni ainakin se ajatus, että kätevästi lähtisi varastamaan englannin-kielisiä blogeja omaksi kotimaiseksi alkuperäistavaraksi. Hyvä niin, mutta entäs se teksti? Mitäköhän se mahtoi alkuperin tarkoittaa? Näin:


For a Traffic Exchange to be good, it should have a lot of active members, huge amounts of sites and preferably a 10-15 sec timer. My reason for liking the timer to be that high is simple; pages load completely, more people see your message. Also, if they add a good downline-builder, then I am happy.


Olen onnellinen. Jos teillä on tylsää, suosittelen leikkiä kääntäjällä hetken. Piristää kivasti näin sateisena päivänä.


Jos taas haluatte vakavissanne sivustojen translaattori, suosittelen Eric Raymond:in "Website Translator". Kääntä kädenkäänteessä sivun kuin sivun 34:ään eri kieleen, mukaanlukien Arabiaa. :)

torstai 11. joulukuuta 2008

Oma Blogi

Aivan ensimmäinen asia mitä sinun kannattaa tehdä, jos meinaat tositarjoiutuksella tehdä rahaa netissä, on rakentaa itsellesi jonkun näköinen kotisivu tai blogi.

Blogit on siine mielessä erittäin käteviä laitta pystyyn, että aikaa menee suurin pirtein 7 minuuttia ja hinta on nolla. Plus sähkökulut ja työaika. "Perinteiset kotisivut" sen sijaan voi olla todella hankalia ja kalliita laittaa pystyyn, mutta tietyissä tapauksissahan niitten toimivuus on huomattavan paljon parempi ja käyttötavat laajempia.

Kumpi käytät, riippuu sinun busineksen suuntautuminen. Kenties käytät molempia?

Tässä jokunen esimerkki minun eri projekteista:

Special Books & Documents - Perinteiset kotisivut, aiheena vanhat kirjat.
AdvertiZerZ Online - Perinteiset, aiheena kumppanuusohjelmat. ("Affiliates" sekä "downlines")

Quit Smoking - Perinteiset kotisivut käytettynä mainostauluna - ClickBank tuotteiden myynti, aiheena terveys.
Too Much Surfing - Perinteiset kotisivut - Mainosflyerina käytettynä

The Librarian - Kirjoittautuminen vaativa kotisivum kerää "leadsejä".

Huomioi että kaikki yllämainitut sivustot ovat rakennettu ilmaisella Freewebs-nimiselle hosterille.

Hangö Skvaller - Blogimuotoinen uutislehti.
AdvertiZerZ Blogspot - Samankaltainen blogi kuin tämä, mutta englanninkielinen.

Kuten huomaat, eri tyylejä ja tapoja löytyy yhtä paljon kuin sivustojakin. Yhteinen tekijä on kuitenkin: SINUN ohjelmasi näkyy netissä 24/7!